Ikkuna tulevaisuuteen - asiakastarina
Tanssi-liiketerapiaryhmän tapaamisia aloittaessani olin huolissani siitä, kuinka kykenen kerran viikossa lähtemään bussilla ryhmään keskustaan, sillä vaikea masennus ja unettomuus heikentävät toimintakykyäni. Viiden vuoden sairastamisen, työkyvyn menettämisen ja kuntoutusjärjestelmässä ponnistelun aikana olin kokonaan kadottanut näyn mistään tulevasta hyvästä ja asettunut odottamaan elämäni päättymistä.
Tunsin itseni vanhaksi, raihnaiseksi ja pohjattoman yksinäiseksi. Minulla ei ollut mitään muita odotuksia elämäni suhteen, kuin arkinen selviytyminen päivästä toiseen. Olin tottunut jo aivan pienestä lapsesta saakka pärjäämään omillani ja työskennellyt vaativissa tehtävissä sosiaalialalla.
Jo parin ryhmäkerran jälkeen tapaamisista muodostui minulle viikon tärkein hetki. Ikioma tila ja paikka, jossa saan olla juuri siinä voinnissa ja niillä voimilla, joilla kullakin hetkellä olin.
Ryhmän ilmapiiri oli rauhallinen ja kannustava. Olimme kaikki eri ikäisiä ja erilaisissa elämänvaiheissa, mutta meitä yhdistivät uupumuksen ja masennuksen kokemukset. Tapaamisissa emme keskittyneet puhumiseen, vaan erilaisia tekniikoita käyttäen tunnistamaan miltä kehossa ja mielessä kullakin hetkellä tuntui ja mitä ne juuri sillä hetkellä tarvitsivat. Tuntui ihmeelliseltä, että niin pitkään jumittunut ajatus siitä, että en kykene liikkumaan ja että kehoni on pelkkää sairautta, muuttui niin nopeasti.
Harjoituksia tehdessäni huomasin mitä kaikkea voin vielä kehollani tehdä ja miten paljon terveyttä ja liikettä siinä vielä on, kaikista sairauksista huolimatta.
Aina ryhmään tullessa olin uupunut ja ajatus kiersi synkkiä, huolestuneita tutuksi tulleita latujaan. Ja aina lähdin ryhmästä vahvasti kehoon asettuneena ja mieli keventyneenä. Helpottuneena nähdyksi ja tuetuksi tulemisesta. Maanantait, jotka aiemmin olivat viikon ahdistavimpia päiviä, muuttuivat viikon parhaimmiksi päiviksi.
Kun ryhmän tapaamisia oli ollut noin 10, keho ja mieli alkoivat myös kotona rauhoittua helpommin. Aloin kestää työkyvyn menettämisen mukanaan tuomia surun, häpeän, ahdistuksen ja toivottomuuden tunteita. Jaksoin myös laittaa itselleni useammin ruokaa ja käydä kävelyllä. Kehoa kuulevan ja kunnioittavan liikkeen, sekä ryhmän tuen avulla aloin jotenkin käsittää, että olen arvokas, vaikka en kykene ansaitsemaan itse elantoani ja vaikka tarvitsen hoitoa ja
taloudellista tukea.
Ryhmän loppuvaiheessa lakkasin kotonakin vaatimasta itseltäni ja keholtani asioita, joita en oikeasti jaksa. Opin jotenkin paremmin kuulemaan ja hyväksymään sen mitä kehoni tarvitsee.
Minussa alkoi myös herätä haaveita tulevaisuuden suhteen. Ensin säikähdin haaveita kovasti, sillä uskoin, että en kestäisi enää yhtään pettymystä. Aloin kuitenkin koota paperille asioita, joita haluan vielä kokea terveyteni ja taloudellisen tilanteeni huomioon ottaen. Ensimmäisen haaveeni toteutan jo tänä keväänä.
Ryhmään osallistumisen myötä minulle aukesi ikkuna tulevaisuuteen.
Kiitän sydämeni pohjasta kaikkia mukana olleita ryhmäläisiä ja ohjaajaa.
– Teksti on asiakkaan kirjoittama kokemus omasta tanssi-liiketerapiaryhmän prosessista. Asiakas on osallistunut 2 x 12 kerran ryhmään syksyn 2023 ja kevään 2024 aikana.
