Yhteys rakentuu kehon kautta

Sanallinen viestintä on vain yksi osa ihmisten välistä vuorovaikutusta, eikä se aina riitä kuvaamaan meidän kokemuksiamme, tunteitamme tai yhteyden rakentumista. Kehollinen vuorovaikutus – asennot, rytmi, eleet ja läsnäolo – on olennainen osa vuorovaikutusta. Erityisesti erityisryhmien asiakkaiden kanssa, yhteys rakentuu monesti juuri kehollisuuden kautta. Kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan sanoittaa, sillä ymmärrys syntyy kehojemme kautta

Musiikkitieteen gradussani tutkin, miten nonverbaali viestintä, kehollinen läsnäolo ja erityisesti kinesteettinen empatia vaikuttavat terapeutin ja autisminkirjon asiakkaan väliseen vuorovaikutukseen. Tulokset olivat merkittäviä.

Terapeutin ja asiakkaan välinen yhteys rakentui usein pienistä asioista: asennon muutoksesta, hiljaisuudesta, rytmistä, läsnäolosta. Terapeutin keho oli ja onkin yksi merkittävä työväline turvallisen terapiasuhteen luomisessa. Terapeutin on mahdollista oman kehonsa kautta virittäytyä asiakkaan kokemukseen ja tunteeseen. Hän saattoi terapiaistunnon aikana huomata olevansa itse vetäytyneessä asennossa, jolloin hän siirtyi tietoisesti avoimempaan asentoon – ja samalla hetkellä myös asiakas liikahti avoimempaan asentoon, peilaten muutosta. Nämä hetket eivät olleet suunniteltuja, vaan syntyivät hetkessä. Niissä tapahtui yhteistä virittäytymistä, joka on terapiasuhteen laadun kannalta erittäin olennaista. Tällaista kehollista virittäytymistä voidaan kutsua kinesteettiseksi empatiaksi – kyvyksi aistia toisen tunteita ja kokemuksia oman kehon kautta, jota terapeutti voi hyödyntää myös tietoisena työvälineenä.

Eräässä terapiaistunnossa terapeutti ja asiakas istuivat hiljaa pianon äärellä, tapaillen koskettimia improvisoiden. Kumpikaan ei sanonut mitään, mutta tilanteessa oli aistittavissa vahva läsnäolo ja vahva sanaton kehollinen yhteys heidän välillään.

”Se meni yhtäkkiä niin herkäksi, ettei tätä voi millään isolla äänellä tai tekemisellä tuhota.”

Terapeutti sanoitti tätä hetkeä näin haastattelussaan myöhemmin. Musiikki ja sen äärellä läsnä oleminen toimi väylänä asiakkaan ja terapeutin yhteyteen, joka oli sekä sanaton että syvästi tunteellinen.

Terapiaistuntojen edetessä ja terapiasuhteen syvetessä asiakkaan kehollinen olemus muuttui sulkeutuneesta avoimemmaksi: hartiat suoristuivat, asento avautui, soitto monipuolistui, hymy ja nauru tulivat mukaan. Nämä muutokset syntyivät luodusta yhteydestä ja turvallisesta tilasta, jossa asiakas saattoi olla oma itsensä, ja jossa terapeutti oli läsnä kehollisesti.

Tutkimuksen toteutus – miten tällaisiin hetkiin päästään?

Tutkimukseni taustalla oli kiinnostus ymmärtää kehollista vuorovaikutusta osana musiikkiterapiaa autisminkirjon asiakkaan kanssa. Tarkastelin neljää terapiaistuntoa, joita seurasin paikan päällä ja joiden jälkeen haastattelin terapeuttia. Aineistoni analysoin laadullisesti, ja jaoin havainnot viiteen pääteemaan. Näistä keskeisimmiksi nousivat kehollinen ja nonverbaalinen viestintä, tunteiden ilmaiseminen sekä kinesteettinen empatia.

Kehollinen kognitio, nonverbaali viestintä ja kinesteettinen empatia

Keskeinen teoreettinen lähtökohta oli kehollinen kognitio (embodied cognition), joka tarkoittaa ajatusta siitä, että keho ei ole vain irrallinen toimija, vaan aktiivinen osa ajattelua, havainnointia ja tunneprosessointia. Ihmisen kognitio ei siis tapahdu pelkästään aivoissa vaan on tiiviisti sidoksissa keholliseen kokemukseemme ja sen vuorovaikutukseen ympäristön kanssa. Kehon asento, liike ja aistimukset vaikuttavat siihen, miten ymmärrämme itseämme ja toisiamme. Kehollinen kognitio toimii perustana myös nonverbaalille kommunikaatiolle, vuorovaikutukselle, joka tapahtuu ilman sanoja.

Nonverbaali viestintä – katse, eleet, äänenpaino, rytmi, liike – muodostaa suuren osan ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Terapeuttisessa kontekstissa nonverbaali viestintä on usein ratkaisevaa erityisesti silloin, kun asiakas ei kykene ilmaisemaan itseään sanallisesti. Näin voi olla esimerkiksi erityisryhmien asiakkailla, joiden vuorovaikutus voi olla enemmän kehollista kuin kielellistä.

Kinesteettinen empatia on kehollista kykyä virittäytyä toisen tunnetilaan ja keholliseen kokemukseen, ei älyllisesti vaan aistimuksellisesti. Terapeutti voi kokea asiakkaan tunnetiloja omassa kehossaan, esimerkiksi painona hartioilla, jännittyneisyytenä, tai hengityksen muutoksina. Samoin hän voi myös tietoisesti säädellä omaa läsnäoloaan ja olemustaan tukemaan asiakkaan kokemusta.

Miksi tämä on tärkeää?

Tutkimus osoitti, että nämä keholliset elementit – kehollinen kognitio, nonverbaali viestintä ja kinesteettinen empatia – eivät ole vain taustalla vaikuttavia tekijöitä, vaan aktiivisia ja keskeisiä rakennuspalikoita terapeuttisen yhteyden syntymisessä.

Kinesteettisen empatian toteutuminen vaatii herkkyyttä, läsnäoloa ja kehotietoisuutta. Näitä asioita voi harjoitella ja oppia. Kinesteettinen empatia on tanssi-liiketerapiatyöskentelyn ytimessä. Tutkimukseni perusteella juuri tämä alue ansaitsee enemmän tilaa myös muiden terapioiden koulutuksessa.

Kolme oppia tutkimuksesta

• Yhteys ei vaadi sanoja. Se voi alkaa rytmistä, katseesta, hiljaisuudesta ja läsnäolosta.
• Terapeutin oma kehollinen läsnäolo on merkittävä osa turvallisen tilan rakentumista.
• Nonverbaali viestintä ja kehollinen vuorovaikutus ovat sillanrakentajina tärkeitä niin terapiasuhteen alussa kuin koko prosessin aikana. Sanoja ei aina tarvita.

Kehollinen vuorovaikutus ei ole pelkkä lisä terapiassa. Se on se, minkä varaan koko yhteys rakentuu.